Maanantaina käväistiin äiti hakemassa Salosta junalta ettei tarvinnut Turun kautta tulla. Kotiinpäin tullessa käytiin Meri-Tuulen haudalle viemässä kaksi kynttilää <3
Maanantai iltana ruvettiin laittamaan loimilankoja kangaspuihin ja jatkettiin tiistai aamuna. Hyvinhän me sekin hoidettiin kun minä en ole ikinä nähnykkään loimien laittoa ja äitilläkin viimesestä laitosta aikaa yli 20-vuotta. Kaksi korjausta vain piti tehdä ja nekin äiti huomasi onneksi ajoissa ettei tarvinnut juurikaan *purkaa* mitään :)
KIITOS äiti!!
Keskiviikkona lasten lähdettyä kouluun lähdimme äitiä viemään kotiin, Hankoon. Peräkärry oli tietysti mukana kun Hangossa oli odottamassa puukuorma.
Illalla huomasin että oikea kyynärpääni särkee aivan sairaasti...no se on kyllä tullut tuosta suurimman maton virkkauksesta, jossa olen päässyt jo viimeiselle kierrokselle. Miten tuo viimeinen kierros voikin tökkiä niin paljon...no siksi että ympärystä on jo varmaan 3 metriä ja tuntuu ettei edisty sitten ei yhtään.
Torstai mennytkin hieman niin ja näin...hieman koitin virkkailla ja alkuillasta tein sitten mustikkapiirakkaa.
Mustikkapiirakka |
Tänä aamuna pojan hammaslääkäri-reissun jälkeen laitoin karjalanpaistin tulikuumaan takkaan muhimaan ja tein 1,5l pullataikinan kohoomaan ja silläaikaa käväsin torilla ja kaupassa hakemassa voita. Olikin kannattava kauppareissu, kun pelikoneeseen pistin muutaman euron ja otin sieltä 65euroa pois :)
Pullat tuli sitten leivottua, ruokaa syötyä ja Ystävää odotellessa kahveelle ja Emmentaalin viikon viimeistä jaksoa kattomaan, hieman virkkailin erikoisen mallista pöytäliinaa.
Kohta sitten saakin mennä saunan lämpöön rentoutumaan ja koska aamulla joutuu aikaisin heräämään pojan lauantai-koulupäivän takia niin maatekin varmaan pitää mennä ajoissa.
Tämänpäivän pulla-tuotokset |